23000 €
5200 m2
200 m2
Lomatontti lähellä kaupungin palveluita
Tämä loma-asunnon rakentamiseen tarkoitettu tontti sijaitsee mäntykankaalla Kastelammen rannalla. Kastelampi sijaitsee aivan Heinävaaran taajaman tuntumassa. Tontin puusto on mäntyvaltainen ja maasto vaihtelevaa kangasmaastoa. Puusto on nuorehkoa, mutta kuitenkin kasvatusmetsäikäistä. Tontti avautuu lounaaseen, joten tällä tontilla pääsee nauttimaan ilta-auringon paisteesta.
Tämä kohde sijaitsee erittäin hyvien kulkuyhteyksien päässä Heinävaaran ja Kiihtelysvaaran välisen Joensuunväylän (seututie nro 494) itäpuolelta. Joensuusta tälle tontille taittaa mökkimatkaa vain noin puolen tunnin ajan.
Kaupungin läheisyyden tarjoamien kulttuuriharrastusten lisäksi Heinävaaran tonteilta voi helposti poiketa päiväretkelle vaikka Oravantaipaleelle, n. 38 km:n pituiselle merkatulle retkeilyreitille, ja sen varrelta löytyville laavuille. Parin kilometrin päästä löytyy lisäksi Kalliojärven kierros.
Hieno mahdollisuus hankkia lomapaikka luonnonkauniista maisemista ja läheltä kaupunkia!