UPM Bonvesta
  • Mökkiblogi
  • Kesäpöytään tarjolle jotakin erilaista

Kesäpöytään tarjolle jotakin erilaista

08/21/2019 09:27:00

Kesä on mitä ihaninta ruoanlaiton aikaa kun raaka-aineet ovat tuoreita, kesäkeittitöt mökeillä ovat käytössä ja syödäkin voi ulkosalla. Ja mikä parasta, ei ole kiire minnekään! Eikä haittaa vaikka astiat ovat vähän eri paria tai valvotaan vähän myöhemmin illallisen parissa, se kaikki kuuluu asiaan kun ollaan mökillä.

Kesäpöytään tarjolle jotakin erilaista

Me kun olemme sekalainen perhe, joka koostuu kahden maan kansalaisista, poikkeamme aina välillä suomalaisesta perinteisestä kaavasta. Se näkyy monenlaisissa eri asioissa, mutta etenkin ruokailutottumuksissa. Kun talven jälkeen palaamme Kaliforniasta kesäiseen Suomeen, ahmimme tietenkin kaikkia niitä herkkuja joita ikävöimme eniten; ruisleipää, uusia perunoita ja kalaa. Suomalainen grillimakkarakin on ihan omassa luokassaan amerikkalaisiin serkkuihinsa verrattuna. Mutta kun ne perinteiset makkarat ja aurajuustopekonisienet on tehty jo useampaan kertaan, alkaa mieli tehdä jo jotain muutakin. Niinpä kesäkeittiöstämme tulee aina iloinen sekasotku Suomea, Amerikkaa ja muita maita, perinteisellä ja välillä ei niin perinteisellä tavalla.

Tässä muutama hauska ruoka, joiden suosio Yhdysvalloissa on taattu, mutta jotka toimivat myös suomalaisessa mökkipöydässä:

Helpot souvlaki-vartaat Amerikkalaisella twistillä

Tarvitset:

  • kanaa paloiksi leikattuna
  • naudan ulkofileetä paloiksi leikattuna
  • sipulia
  • paprikaa
  • kirsikkatomaatteja
  • makea, amerikkalaistyylinen barbeque-kastike
  • puisia varrastikkuja

Kokoa liha- ja kanavartaat oman makusi mukaan käyttäen lihan välissä pilkottua sipulia, paprikaa ja puolitettuja kirsikkatomaatteja. Sivele vartaat bbq-kastikkeella joka puolelta ja grillaa. Tarjoa vaikka tuoreen salaatin tai perunasalaatin kera. Kuvassa näkyvät vartaat syötiin pitaleivän välissä tsatsiki-kastikkeen kera. Herkullista sekin!

 
vartaat (1).jpg
 

Jälkiruoaksi lasten suosikki: Banana pudding

Tänä kesänä saimme kutsun ystävien mökille kyläilemään, ja lupasimme tuoda mukanamme jälkiruoan. Mietimme tovin, mikä olisi sellainen koko perheelle sopiva jälkkäri, joka jotenkin toisi palan toista kotimaatamme kesäpöytään, eikä ehkä olisi ennestään ystäväperheelle tuttu. Banana pudding oli lopulta loistava valinta, sillä se on nopea ja helppotekoinen, ja maistuu kaikille. Ja lasten suustahan se totuus jälleen kerran kuultiin: “Äiti, tätä mekin voitaisiin joskus tehdä!”

Tarvitset:

  • 3 banaania
  • vaniljakeksejä (itse käytin Hanna-tädin kakkuja)
  • 2 dl kermaa

 

Vanukkaaseen:

  • 50 g voita
  • 0,5 dl vehnäjauhoja
  • 5 dl maitoa
  • 0,5 dl sokeria
  • 2 rkl vaniljasokeria
  • 1 kananmunan keltuainen

Voi sulatetaan kattilassa, ja siihen sekoitetaan jauhot jotka saavat vähän kuplia. Maito lisätään sekaan pieninä erinä vatkaten hyvin, niin että seoksesta tulee aina tasaista. Kun voiseos on saostunut paksummaksi, lisää sokeri ja vaniljasokeri. Anna vanukkaan kypsyä miedolla lämmöllä 10 minuuttia ja lisää sitten keltuainen koko ajan sekoittaen. Kun seos on paksuuntunut, ota pois liedeltä ja jäähdytä. Kiireisenä päivänä voit käyttää kylmää vesihaudetta, mutta muista sekoitella vanukasta välillä, ettei siihen muodostu kuorta. Kuoren välttämiseksi, pinnalle voi ripotella vähän sokeria

 
vanukas_kattila (1).jpg
 

Kun vanukas on jäähtynyt, voit päättää ladotko jälkiruoan yhteen isoon kulhoon vai yksittäisiin kuppeihin. Alle ja reunoille keksejä, sitten banaania viipaleina, niiden päälle vanukasta ja päällimmäiseksi kermavaahtoa. Kermaa vaahdottaessa, voi siihenkin lisätä ripauksen vaniljasokeria. Koristele jälkkäri vielä keksein.

 
banana_pudding.jpg
 

Yksi hauska ajanviete ja herkku lasten kanssa mökkeillessä on muuten Yhdysvalloissa suosittu Roasted marshmallows, eli paahdetut vaahtokarkit. Ei muuta kuin vaahtokarkki makkaratikun nokkaan ja nuotioon. Vaahtokarkkeihin paahdetaan tumma pinta oman maun mukaan ja syödään sitten heti lämpiminä. Mutta kannattaa varoa ettei kieli pala, sillä karamelisoitunut sokeri vaahtokarkin pinnassa voi olla tosi kuumaa.

Ei muuta kuin herkullisia ruokahetkiä mökillä!

 

- Paula

 

Reseptejä mökkikeittiöön

 
 
Näytä lisää