Huomioi nämä asiat ennen tontin ostoa

Kun unelmien tontti on etsinnässä, ei välttämättä tiedä mihin kaikkeen kannattaa kiinnittää huomiota. UPM Bonvestan välittäjä Raimo Petäsnoro on koonnut vinkkejä, jotka huomioimalla selviää tonttiviidakosta. Vinkkejä hyödyntämällä voi löytää itselleen sen omalta tuntuvan tontin, joka antaa sielun tulevalle mökille.

Yleisvaikutelma

Yleisvaikutelma on tärkein. Ensikohtaaminen voi tuntua ylitsepääsemättömältä, jos ei näe itse tonttia puilta. Umpeenkin kasvanut alue voi olla todellinen helmi, jos antaa mielikuvitukselle tilaa. Silloin voi huomata, miltä tontti voisi parhaimmillaan näyttää.

Rakennusten asemointi

Maisemaa on hankala olla huomaamatta, mutta sen tulevaisuutta kannattaa miettiä! Esimerkiksi mihin suuntaan haluaa asemoida rakennukset ja ikkunat; haluaako nousta aamuaurinkoon vai nauttia illan viimeisistä säteistä terassilla. Mahdolliset olemassa olevat tai tulevat naapurit vaikuttavat rauhaan ja se on ajatus, jolle kannattaa antaa aikaa tonttia ostaessa.

Rakennettavuus

Rakennettavuus riippuu pitkälti maastosta. On suuri ero, rakentaako kalliolle, moreenikankaalle vai suolle. Tontin maaperän koostumus voi olla vaihteleva ja se kannattaakin tarkistaa maaperätutkimuksella, jolloin saa ehdotuksen parhaasta perustustavasta. Paikasta ja maaperästä riippuen voi käyttää tarvittaessa pilariperustuksia, reunavahvistettua laattaa tai sokkeliperustuksia. Rakennusoikeus on hyvä tarkastaa jo tontin ostoa miettiessä, jotta tietää mitä tontille on lupa rakentaa.

Palvelut ja harrastusmahdollisuudet

Vinkki tontinostajalle on miettiä omia tarpeita, joita haluaa tontin ja sen lähistön täyttävän. Kannattaa siis ottaa selvää lähellä olevien palveluiden ja harrastusmahdollisuuksien tarjonnasta siltä osin kuin ne itseä kiinnostaa. Tonttien vesistöjen keskisyvyydet ja pohjat vaihtelevat, ja niillä on merkitystä esimerkiksi vesiharrastusmahdollisuuksiin.

 

Tärkeintä on vahva tunne siitä, että tontista saa juuri oman näköisen ja se tulee palvelemaan monia vuosia eteenpäin. Kun muistaa pitää mielessä muutaman huomionarvoisen asian, onnistuu löytämään juuri sen tontin, jota haluaa kutsua omaksi.